sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

basics

Jokaisella on omat lempparitarvikkeensa. Oman käsialan, tyylin ja mieltymysten etsiminen kannattaa. Kauppojen valikoimat ovat harmillisen isot, hukkaostoksia tulee.

Satsaa hyvään paperiin, vähintään 200 g. Canson Mix media Imagine on hyvä hinta-laatu suhteeltaan.

Clas Ohlssonilta saa riittävän hyviä Liqutexin akryylivärejä. Liqutex Basic. Taiteilijatarvikeliikkeistä saa vielä parempia.

Venäläiset Whie Night vesivärit ovat hyvät, tavalliset Wennströmin nappiväritkin kelpaa. Kuvasta on jäänyt pois Dylusions vesiliukoiset suihkevärit, joissa on erinomainesen hyvä pigmentti.

Yksi, hyvä, iso pensseli riittää moneen. Keinokuitusiveltimet ovat nykyisin laadukkaita.

Kyniä, tusseja monenlaisia. Musta, vedenpitävä piirustustussi on pakollinen. Leveäteräiset kalligrafiakynät ovat kivoja. Geelikynät ovat yllättävän monikäyttöisiä.

Väriliidut. Caran d'Ache Neocolor II vesiliukoiset akvarelliliidut antavat väriä runsaasti.  Neocolor I ovat vahaliidut, ihan hyvät nekin, mutta kannattaa olla tarkka ostaessaan, että kumman kanssa lähtee kassalle.

Sapluunoilla saa aikaan ihmeellistä jälkeä helposti. Wau.

Leimasimet ja leimavärit ovat monikäyttöisiä. Huomaa jälleen, että toiset ovat vedenkestäviä (Stazon ja Archival ink) ja toiset värit vesiliukoisia (Distress ink).

Tacky Glue on hiukan tahmainen liima, ei niin märkä eikä siis vedä paperia ryppyyn niin kuin tavalliset paperiliimat.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti